PerttiRampanen

Viipuri 1944: miksi Viipuri menetettiin?

  • Viipuri 1944: miksi Viipuri menetettiin?

( WSOY, 2019, 376 sivua )

Viipurin menetyksestä jatkosodan lopulla vähäisin taisteluin on kirjoitettu monia muisteluksia ja historiatutkimuksia. Tämä Eero Elfvengrenin ja Eeva Tammen toimittama teos lienee niistä uusin. Kirjoittajina ovat monet arvostetut sotahistorioitsijat.

Viipuri menetettiin 20.6.1944 vain muutamien tuntien taistelujen jälkeen. Tapausta on luonnehdittu sotilaalliseksi  katastrofiksi, ja siihen on etsitty syitä ja syyllisiä viime päiviin asti. Vaikka kaupungin puolustuksesta vastaavan 20. Prikaatin komentaja ja II Pataljoonan komentaja tuomittiinkin sotaylioikeudessa/korkeimmassa oikeudessa rangaistuksiin, niin tuskin heitä tai ketään muutakaan yksittäistä sotilasta, päällikköä tai komentajaa voidaan Viipurin menetyksestä yksinomaan syyllistää. Tilanne oli hermoja raastava. Puna-armeijan suurhyökkäyksen ollessa kiivaimmillaan etenivät rintamatapahtumat sellaisella vauhdilla, että päätöksiä jouduttiin tekemään esikunnissa ja taistelevissa yksiköissä niin nopeasti, etteivät ne kaikki olleet järkeviä, eivätkä kestä jälkikäteistä historiallista tarkastelua - jossittelua. Mutta onhan todettu, että sodassa päätöksiä pitää tehdä kun on niiden aika, vaikka tehtäisiin epäonnistuneitakin. Ja huonoja sellaisia toki tehtiin jatkosodassakin useita. Tarpeetonta mieshukkaa johdon huonot päätökset tietenkin aiheuttivat. Mutta itsenäisyytemme säilyttäen selvittiin.

Taisteluun Viipurista jouduttiin nopeammin kuin uskottiin, ja vastassa olivat niin suuret vihollisvoimat, että kunnolliseen  valmistautumiseen ei jäänyt riittävästi aikaa torjunnasta puhumattakaan. Joukkoja oli liian vähän ja tykistön tulitukea niille erinäisistä syistä johtuen riittämättömästi. Kymmenkunta panssaria olivat liian heppoista kalustoa, ja ilmatorjunta lähes olematonta. Myöskin panssarintorjunnassa oli puutteita.  Puolustukseen asettautuvien miesten taistelutahtoa murensivat osin lähes paonomaisesti etulinjoilta puolustusaseman läpi virtaavat omat joukot, joita vahingossa tulitettiinkin.

Monet ylemmistä komentajista, kenraali Lagus painokkaimmin, olivat esittäneet puolustuslinjaksi kaupungin länsipuolen vesistölinjaa, mihin linja lopulta muodostuikin, ja missä rintama kesti sodan loppuun asti. Päämaja, lähinnä Mannerheim, ei arvovaltasyistä suostunut luovuttamaan maamme toiseksi suurinta kaupunkia taistelutta.

Kenraali Airo on muistellut, että Viipurista ei ollut tarkoituskaan taistella "viimeiseen mieheen", vaan järjestäytyneesti  vetäytyä vihollista hidastaen kaupungin läpi.

Viipurin menetys ei ollut jatkotoimia ajatellen strategisesti suurikaan sotilaallinen vahinko, mutta niin kuin jo todettuna, sitäkin suurempi arvovaltatappio; jonka puna-armeijan propaganda osasi täysin määrin hyödyntää.

Teoksessa käsitellään laajalti eri aselajien toimintaa tuona 20. päivänä. Niistä silmiinpistävin on ilmavoimien osuus. Vähäisellä konekalustolla saatiin paljon aikaiseksi. Mitä sanotte siitä, että Hävittäjälentolaivueet 24 ja 34 saavuttivat 20.6. Kannaksella muutamalla torjuntalennolla 51 ilmavoittoa menettämättä ainoatakaan omaa konetta!? ( Suomalaiset vastasivat kymmentä r....! Niinkö se meni?)

Kirjan lopussa on taulukko 20. Prikaatin kaatuneista, sotasairaalassa kuolleista, lopullisesti kadonneista, vangiksi joutuneista ja sotavankeudesta palanneista, sekä matrikkeli kaatuneista ja kadonneista. Prikaatista kaatui 90 sotilasta.

Osiossa "Viipurin taistelu-sotilasjohtamisen oppitunti" lytätään 20. Prikaatin taistelukunto ja halu melkoisen kärkevästi.  Kuinka paljon siinä esiintyy jälkikäteistä perustelua kun tiedetään taistelun lopputulos? Olisiko mikään muukaan joukko-osasto selvinnyt niillä eväillä Viipurin puolustuksesta?

Viimeistä sanaa ei varmaankaan ole vielä lausuttu tästä Viipurin menetyksestä. Kirjassa todetaankin, että siitä ja siitä asiasta pitää tehdä lisätutkimuksia. Mutta kyllä tämä teos sisällöllisesti melko täydellisen kuvan aihepiiristä antaa.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Sisältääkö teos selitystä sille, miksi lentotiedustelun tulokset eivät ajoissa vaikuttaneet Päämajan ratkaisuihin? Entä linnoittamiselle Karhumäessä, kun sitä olisi kaivattu paljon kipeämmin Karjalan kannaksella?

Toki mikään ei ole niin helppoa kuin jälkiviisaus.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Kyllä tätä kaikkea käydään osin kirjassa läpi. Monille päätöksille löytyy sotahistorioista joltisenkin selvät perustelut.
Toki tehtiin monia päätöksiä, joita voidaan hyvin JÄLKIKÄTEEN, niin kuin toteat, moittia huonoiksi.
Mutta tuskin mikään yksittäinen päätös aiheutti "Viipurin katastrofin", jos sitä sellaiseksi voi edes kutsua.
Jos yksittäistä syytä sekasotkuun hakee, niin se oli päätös asettua torjuvaan puolustukseen Viipurin itäpuolelle. Vaikka sinne oli puolustuslinjaa osin rakennettukin. Tätä mieltä on oltu paljolti sodan aikaisten komentajien keskuudessa. Toki hekin kyllä tiedostavat arvovalta-asiakysymyksen. Mutta se oli toissijaista kun sodan ratkaisusta taisteltiin.

Käyttäjän HeikkiYlstalo kuva
Heikki Ylöstalo

Lento-osasto Kuhlmey saapui Immolaan 17.6.1944. Se oli ratkaiseva apu Suomen ilmavoimille ja koko puolustukselle. Lapsena kuuntelin näitä veteraanien kertomina.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Pitää paikkansa, mutta osasto vaikutti kokonaisuudessaan vasta lähinnä Talin-Ihantalan taisteluun 22.6. jälkeen. Oli ensiarvoinen apu panssarikeskittymien tuhoamisessa.

Käyttäjän JuhaPaasonen kuva
Juha Paasonen

Kirjassa mainitaan, että Kuhlmeyn osastoa ei haluttu "vaivata" tai suoraan kiellettiin avunpyynnöt osastolle.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Pertti Kilkin kirjassa ”Valo Nihtilä – Päämajan eversti” kerrotaan, että ”Tykistön ammusjutut vaikuttivat myös Viipurin menetykseen. Asemasotaa käytäessä ammusten saanti oli ollut vaikeata, eivätkä ammusvarastojen hoitajat tajunneet tilanteen muutosta.” (sivu 133).

Tämä tulee esille myös Eero Eräsaaren kirjoituksessa ”Eversti Armas Kemppi ja Viipurin tragedia III” lehdessä "Kansa taisteli – miehet kertovat" numerossa 6/79. Se on kieltämättä uskomatonta luettavaa kirjoituksen osassa, joka on otsikoitu ”Taistelu ampumatarvikkeista.”

http://kansataisteli.sshs.fi/Tekstit/1979/Kansa_Ta...

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

"Taistelu ampumatarvikkeista."

Tässä tapahtui melkoista sotkua, mutta se ei johtunut vain Rautakorven ampumatarvikekenttämakasiinin vastaavasta upseerista, jolta ei meinannut irrota ammuksia, vaan monesta muustakin tekijästä. Alkaen siitä sotkusta mikä tapahtui 20.Prikaatin kuljetuksessa raskaan patterin ammusten osalta. Niitä luvattiin matkalla. Ei saatu. Sekin vähä joka tuli mukana otettiin luvatta.

Ammushuollosta vastuulliset eivät aina tienneet tykkien mallia, tai saivat väärää tietoa kun ammushuolto siirrettiin toiselle organisaatiolle. Ammusten jakelu oli liian byrokraattista hätätilaa ajatellen.
Kranaateista taistelivat monet IV Armeijakunnan tykistöyksiköt, ja talvisodan peruja oli ammushuollosta vastaaville iskostunut tapa säästää kranaatteja. Nyt säästö olisi pitänyt unohtaa, ainakin hetkeksi.
Ajoneuvoista oli puutetta aika ajoin.

IV Armeijakunnan johto ei lunastanut lupauksiaan.

Huoltokeskukset olivat liikkumassa taaksepäin suurhyökkäyksen alta. Aiheutti paljon sekaannusta.

Viestyhteydet takkusivat.

(Viereiset tykistöyksiköt tukivat prikaatin taistelua turhan heikosti.)

Käyttäjän JuhaPaasonen kuva
Juha Paasonen

Ammusvarastot olivat vielä täynnä ammuksia kun ne jouduttiin räjäyttämään kun ei ollut edes kuljetusta ammusten evakuoimiseen. Oikeastaan varastoista jaettiin vain jalkaväen aseille patruunoita. Tykistön ja heittimistön ammukset loppuivat kirjan mukaan jo aamulla 20.06 kun niitä olisi eniten tarvittu ja ammusvarastojen johtajat eivät (kirjan mukaan) suostuneet niitä tykistölle luovuttumaan edes aseella uhattaessa. Ja todellakin käyttämättömät ammukset sitten tuhottiin....

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Viipurin taisteluun välittömästi vaikuttaneen Rautakorven AKM:n ammuksia ei tuhottu.
Itäisemmällä Kannaksella jäi suurhyökkäyksen jalkoihin pienempiä ammusvarastoja.
Perkjärven AKM:sta kerittiin suurimmaksi osaksi ammukset siirtää länteen.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Suomen armeija lyötiin polvilleen kesäkuun 9 ja 10 pv, 1944, mutta se kyllä vielä pinnisteli pystyyn seuraavina viikkoina, - nipin napin. Viipuri meni liian helposti, mutta se oli seuraus siitä kuinka sekaisin puolustus niinä päivinä oli.

Suurin yksittäinen syy tähän katastrofiin oli ylipäällikkö Mannerheim. Hän laiminlöi rintamalinjan vahvistamisen, niin että se olisi pystynyt ottamaan vastaan tulevan iskun. Marski kun ei uskonut Puna-armeijan enää hyökkäävän Suomeen. Se oli hänen mielestä liian mitätön tavoite Stalinille. ("...sota ratkaistaan Berliinissä,.."). Rintamakomentajat kyllä tiesivät suurhyökkäyksen tulevan ja tieto on varmasti mennyt Mikkeliin, mutta mitään ei tehty. Esim Erhnrooth on kertonut tästä.

Jossittelua lisää, ---jos hyökkäysvaiheen jälkeen olisi valittu hyvät puolustusasemat ja linnoitettu ne kunolla, Jatkosodan lopputulos olisi saattanut olla toinen. Linnoitusten lisäksi, olisi pitänut valmistella suunnitelmat hallitusta perääntymisestä ja joukkojen nopeista siirroista. (joukkojen siirto Latokan itäpuolelta Tali-Ihantalaan onnistui kohtalaisen hyvin, mutta siinä taisi olla onni mukana). Sodassa täytyy olla aina VALMIINA KAIKKEIN PAHIMPAAN.

Aikaa olisi ollut ruhtinaallisesti linnoitta rintama kunnolla, mutta vuoden 1941 lopulla, armeija asttui korsuihin loikoilemaan kahdeksi ja puoleksi vuodeksi (!!!). Kurin ylläpitämiseksi miehet komennettiin "asettelemaan pyöryläisiä kiviä" upseerien korsujen edustalle, kuten Väinö Linna asian ilmaisi.

Käyttäjän JuhaPaasonen kuva
Juha Paasonen

Tätä kirjassa moititaan myös, että aikaa oli koristella, mutta ei rakentaa puolustustusta tai edes harjoitella sotimista. Kirjassa hyvä kuva keskeneräisistä panssarieste valuista Viipurissa. Valumuotit on paikallaan, mutta valu puuttuu.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Sotahistorian tutkijat (esim Ari Rautala) ovat osoittaneet suomalaisten sotataitojen rapistuneen asemissaolo aikana, kun taas Neuvostoliiton aseet ja taistelutaito paranivat. En tiedä mitä sodanjohto Mikkelissä tästä ajatteli.

Mutta "loppu hyvin, kaikki hyvin."

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Karjalan kannas oli kohtalaisen maatalousvaltaista seutua. Voinee olla joku merkitys silläkin, että maasto oli puna-armeijalle vähän tutumman oloista kuin vaikkapa Ilomantsin metsät.
Historian jossittelua voinee sitten harjoittaa sen kanssa, että mitä siitä olisi seurannut, jos Suomen puolustus olisi pystynyt pitämään asemat vanhan rajan kohdalla kesällä 1944. Suomen hallituksella olisi ollut vaikeampaa suostua Neuvostoliiton rauhanehtoihin ja ehkä Lapin sotakin saksalaisia vastaan olisi jäänyt väliin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Risto esittää yllä hyvän pointin sikäli, että Suomi menetti alueet varsinaisesti Pariisin rauhassa. Sen kannalta tuskin olisi ollut merkitystä miten Viipurin taistelut kesällä 1944 olisivat menneet. Neuvostolitto olisi vaatinut Viipurin joka tapauksessa.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa